Tietoa Vuosalmen Savolaisten sukuseurasta

 

Sukutaulut
Vuosalmen Savolaisten sukuseura on perustettu Lahdessa elokuussa 1997 samana vuonna valmistuneen sukututkimuksen innoittamana. Perustajajäseniä olivat Pauli Kuparinen ja Raimo Savolainen. Sukuseuramme vaakuna otettiin käyttöön 23.1.2000. Samana vuonna sukuseuramme rekisteröitiin ry:ksi. Vuoteen 2001 asti sukuseuramme kokoontui kaksi kertaa vuodessa Lahdessa.
Vuodesta 2001 alkaen sukutapaamisia on alettu pitää kerran vuodessa ja paikkaa on vaihdeltu jäsenistön mielenkiinnon mukaan. Tapaamispaikkoina ovat vuosien varrella olleet mm. Lomakeskus Lautsia Hauholla, Messilän lomakeskus Lahdessa ja hotelli Waltikka Valkeakoskella. Tapaamisten ohella on järjestetty myös tutustumiskäyntejä lähiseudun nähtävyyksiin, kuten esimerkiksi Lammin biologiselle asemalle, Hennalan varuskuntaan, Hauhon kirkon kylänraitille ja Hollolan kunnantupaan. Vuodesta 2001 alkaen sukutapaamisten ohjelmassa on ollut myös leikkimielinen sukuhaarojen välinen kyykkäkisa. Vuonna 2003 valmistui sukututkimus sukumme tyttäristä alkavista sukuhaaroista.
Sukuseuramme on järjestänyt myös matkoja sukumme juurille Karjalan kannakselle ja Vuosalmelle. Ensimmäinen sukuseuran kotiseutumatka tehtiin vuonna 1999. Sukuseuramme jäsenlehti Vuosalmen Savolaisten sanomat on ilmestynyt vuosittain 2000-luvun alusta lähtien. Lehdessä käsitellään seuramme ajankohtaisia asioita sekä julkaistaan eri henkilöiden laatimia kertomuksia ja muistelmia sukumme vaiheisiin liittyvistä aiheista.
Nykyisin sukuseurassamme on noin 120 jäsentä. Sukuseuran kotipaikka on edelleen Lahti. Jäseniksemme ovat tervetulleita kaikki sukuumme kuuluvat asuinpaikasta riippumatta. Nykyinen jäsenistömme asuukin sangen laajasti eri puolilla Suomea hieman enemmän eteläiseen Suomeen painottuen. Jonkin verran jäseniämme asuu myös ulkomailla, mutta sieltäkin käsin osallistutaan aktiivisesti seuramme toimintaan.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkuun